Äänestys

Inhokit
Yleensä kysytään mitä haluat! Tällä kertaa mitä inhoat. Eli valitse minkä tanssilajin opetukseen et ainakaan osallistu, max 8 kpl
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Total votes: 118
Category: Inhokit

Argentiinalaisen Tangon viikonloppukurssit.  Opettajana Roger

Seuraava kurssi la 19.5. (Alkeisjatko sekä Jatko)

Ganchot, Volgadat sekä Golgadat


Kevään seuraava harjoituskerta on la 19.5.  Myös tämä harjoituskerta on suunnattu sekä alkeisjatko- että jatkotasolle.  Roger opettaa vaativatkin asiat rauhalliseen tahtiin, joten rohkeasti myös tälle kurssille mukaan! Mukaan voivat tulla rohkeasti myös syksyllä harrastuksensa aloittaneet tanssijat.

Roger on suunnitellut Fuskaajille kurssin, jossa pääsemme tutustumaan Argentiinalaisessa tangossa käytettyihin näyttäviin jalanheilautuksiin sekä nojiin.  Näitä liikkeitä harjoittelemme rauhalliseen tahtiin tutustuen erityisesti niissä tarvittavaan tanssitekniikkaan.  Roger opettaa lisäksi muutaman helpon kuvion, joita voimme käyttää omassa tanssissamme.

Kertaamme opetettuja asioita sunnuntai-iltapäivän harjoituksissa toukokuussa ja kesäkuun alussa.

Rogerin opetustapa on rauhallinen ja perusteellinen.  Näillä tunneilla opit!   Rauhallinen eteneminen ja kannustava suhtautuminen oppijoihin takaa lämpimän ilmapiirin uuden oppimiselle.

 

 

Ajankohta la 19.5. Päivän teema: Gancho, Volgada sekä Golgada (Alkeisjatko- sekä jatkotaso)


klo 11 - 12.30

Ganchon käyttö tanssissa.  Perehdytään tarkemmin vienti- ja seuraamistekniikkaan Ganchossa.

klo 12.45 - 14.15

Volgadan käyttö tanssissa.  Tutustutaan lisäksi Volgadan ja Ganchon yhdistelmäliikkeeseen.

klo 14.15 - 14.45 Ruokatauko

klo 14.45 - 16.15

Golgada: Tutustumme liikkeeseen, jossa pari nojaa toisistaan poispäin. 

 

Kurssipaikka:

Kurssipaikkana on Nurmon Yläasteen liikuntasali osoitteessa Toukotie 4.

Ruokailu:

Kurssin alkuvaiheessa teemme yhteisen ruokatilauksen  Kotipizzasta.  Tutustu jo etukäteen Kotipizzan ruokalistaan.

Hinnasto:

 

Päivämäärä Jäsenet
Ei-jäsenet
Lauantai
25 €
30 €

Kurssimaksu maksetaan käteisellä kurssin alkaessa. Maksuvälineenä käyvät myös Smartumin liikuntasetelit, Tyky -kuntosetelit,  Virikeseteli sekä sähköinen liikuntaseteli SporttiPassi.


Ilmoittautuminen:

Kurssille on ilmoittauduttava, jotta paritilanne on "hallinnassa".  Ilmoittautumiset sekä tiedustelut osoitteeseen Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen tai 040 4124419 (Päivi)

Varusteet:

Varusteiden osalta osallistujien kannattaa kiinnittää erityistä huomiota kenkiin.  Kenkien tulee olla "sopivan" liukaspohjaiset.  Ota mukaan sukkia, joita voit vetää kenkien päälle, jos kengät eivät luista riittävästi.  Vähän liukkaampi kenkä säästää sekä nilkkoja että polvia ja tekee lisäksi tanssista sujuvampaa.  Kumipohjaisia kenkiä emme suosittele.  Naisilla ei tarvitse myöskään olla korkokenkiä - mutta saa olla ;-)

 

 


Aikaisemmat kevään kurssit:

la 11.2. Päivän teema: Tanssitaidon kehittäminen monipuolisemmaksi (Alkeisjatko/Jatko)


klo 11 - 12.30

Hauskoja ja helppoja perustanssiliikkeitä, jotka rikastuttavat tanssia.

klo 12.45 - 14.15

Pivotointi:  Tutustutaan likkeeseen, jossa mies kiertää naista ja nainen pivotoi yhden jalan varassa.  Sovelletaan ideaa perustanssissa

klo 14.15 - 14.45 Ruokatauko

klo 14.45 - 16.15

Sacada:  Jatkokehitellään miehen tekemää Takasacadaa ja tutustutaan naisen tekemään Takasacadaan.
 
Mainospalkki